Napsulonkka (engl: snapping hip) on oire, jossa lonkassa tuntuu napsahdus esimerkiksi kävellessä, tuolilta ylös noustessa tai jumpatessa. Voimakkaamman napsahduksen saattaa myös kuulla. Napsahtelua voi esiintyä eri puolilla lonkkaa, mutta tyypillisimmin se esiintyy lonkan sivu- tai etuosassa. Napsahdus syntyy, kun joku lonkan ylittävistä jänteistä napsahtaa lonkan luisen kyhmyn yli.
Tyypillisin napsulonkan syy on iliotibiaalijänteen (suoliluu-sääriluujänne) muljahtelu reisiluun isoa sarvennoista (trochanter major) vasten lonkan ojennus-koukistusliikkeen aikana. Yleensä vaiva on kivuton, mutta voi kehittyä kivuliaaksi ajan myötä, jos jänne ärsyttää alla olevia rakenteita. Pitkään jatkuneesta napsulonkasta voi seurauksena olla esimerkiksi jänteen tai limapussin tulehdus. Tämän vuoksi kivutonkin oire kannattaa hoitaa kuntoon.
Napsulonkan ilmeneminen kertoo useimmiten lonkan seudun lihasten epätasapainosta. Tietyt lihakset kiristävät (esimerkiksi lonkankoukistajalihas), ja tietyt lihakset ovat heikkoja (pakaralihas, lonkan syvät ulkokiertäjät). Keskivartalon asennolla on myös merkitystä; eteen kallistunut lantio saattaa altistaa napsulonkan synnylle.
Venyttely voi auttaa lihasten kireyteen ainakin hetkellisesti, mutta tehokkaampaa on heikkojen lihasten vahvistaminen lonkan alueella, jolloin yleensä lihaskireydetkin helpottavat. Fysioterapiassa pystytään erilaisten testien avulla selvittämään heikommin toimivat lihakset sekä lihaskireydet ja nivelten liikerajoitukset. Näin pystytään kohdentamaan harjoitteet tarkasti sille alueelle, mikä napsumista aiheuttaa. Hoidon tukena voi olla myös hyötyä kireiden lihasten ja lihaskalvojen hieronnasta.
Jos lonkan napsahtelun liittyy voimakas kipu tai lonkan lukkiutuminen, on oiretta syytä käydä näyttämässä lääkärille tarkempia tutkimuksia varten. Tällöin voi kyseessä olla esimerkiksi lonkan rustorenkaan (labrum) vaurio.