Mitä paljasjalkakengät ovat ja onko niistä hyötyä? Paljasjalkakengät ovat ohutpohjaisia ja joustavia jalkineita, jotka suojaavat jalkaa mutta eivät tue sitä. Paljasjalkakengässä on jalkaterän muotoinen, kärjestään leveä lesti, joka sallii varpaiden ja jalkaterän leviämisen askelluksen aikana. Paljasjalkakengät ovat nolladroppisia eli kannan ja päkiän korkeusero on 0mm. Jos jostain syystä kenkään tarvitaan iskunvaimennusta (esim. jos kantapään rasvapatja on ohentunut tai liikunta on huomattavan iskuttavaa), voi kenkään laittaa iskuja vaimentavan pohjallisen.
Paljasjalkakengät mahdollistavat jalkaterän luonnollisen liikkeen kävelyn ja juoksun aikana, ja liikkuminen muistuttaakin pitkälti paljain jaloin liikkumista. Täällä pohjolassa tarvitsemme kenkien tuomaa suojaa varsinkin kylminä aikoina, mutta jalkaterän tulisi silti kyetä toimimaan luonnollisesti ja vapaasti. Kävellessä ja juostessa jalkaterän tulisi päästä leviämään askelluksen tukivaiheen aikana, samoin pronaatio- ja supinaatioliike kuuluu askelluksen eri vaiheisiin. Jos jalka puristetaan symmetrisen muotoiseen, liian kapeaan tai pieneen kenkään, jalkaterän toiminta häiriintyy ja jatkuessaan se voi altistaa erilaisille virheasennoille ja kiputiloille.
Käyttämämme kengät ovat usein liian kapeita ja jäykkiä. Usein kengissä on myös ylöspäin kaartuva varvasosa eli korkea kärkikäynti sekä symmetrinen kärkiosa. Nämä haittaavat jalkaterän normaalia toimintaa ja saattavat altistaa varpaiden virheasennoille, esim. vaivasenluulle, kovettumille, jalkaterän lihasten heikentymiselle ja erilaisille kiputiloille.
Jalkineen tulisi olla siis riittävän leveä ja pitkä, kärjen suoralinjainen sekä riittävän korkea päkiän ja varpaiden kohdalta. Leveys on sopiva, kun asetat jalan pohjallisen päälle eikä jalkaterä leviä pohjallisen yli. Varpaiden edessä tulisi olla käyntivaraa kengän käyttötarkoituksesta riippuen aikuisilla 0,5-2cm ja lapsilla 1-2cm. Kengän kärjen olisi hyvä olla jalkaterän muotoinen eli epäsymmetrinen, jotta kenkä ei purista varpaita suppuun. Varpaiden kohdalla kengän kärjessä tulisi korkeutta olla vähintään varpaiden korkeus, mielellään reilummin. Kärkikäynnin tulisi olla mahdollisimman pieni eli sivusta kenkää katsottuna, pohjan tulisi olla mahdollisimman tasainen.
Paljasjalkakengät sopivat kaiken ikäisille. Paljasjalkakenkien käytön voi aloittaa milloin vain ja ne sopivat myös ensikengiksi mahdollistaen lapsen jalan luonnollisen kehittymisen. Aikuisen kannattaa aloittaa paljasjalkakenkien käyttö vähitellen jalkojen reaktioita kuunnellen. Paljasjalkakenkiin voi totutella esimerkiksi käyttämällä niitä arkikenkinä ennen kävely- ja juoksulenkeille lähtöä. Aluksi jalkaterät saattavat väsyä, koska jalkaterän ja säären lihakset joutuvat tekemään lihastyötä eri tavalla kengän salliessa jalkaterän ja nilkan normaalin liikkeen. Paljasjalkakenkiä on erilaisia malleja ja eri käyttötarkoituksiin sopivia, myös lestien leveyksissä on eri valmistajien kesken eroja. Kenkiä kannattaa sovittaa iltapäivällä, kun jalkaterät ovat päivän mittaan hieman levinneet. Kokonumeron sijaan kannattaa verrata oman jalan pituutta kengän sisämittaan. Jos kenkä tuntuu hyvältä jalassa, kantapää pysyy paikallaan ja lesti on sopivan leveä, kenkä on todennäköisesti sinulle hyvä.